Sunday 19 December 2010

Charity Challenge.

Sain haasteen Main blogista, joka alkoi K:n blogista. Haaste on yksinkertainen: Tee tänä jouluna jotain hyvää muille ja lahjoita hyväntekeväisyyteen. Parasta on se, että kukin tekee tyylillään. Pääasia että jotenkin osallistuu hyväntekeväisyyteen. Tämä on aivan huippu idea ja lähdin innolla mukaan!

Minä päädyin näihin kahteen:

Novitan tilkkurekka-kiertue.
Osallistun helmikuussa 2011 Novitan tilkkurekka-kiertueeseen, jonka tavoitteena on pitää yllä ja jatkaa käsityöperinteitä. Kampanjan tavoitteena on myös kerätä mahdollisimman paljon tilkuista tehtyjä peittoja ja koota niistä maailman suurin tilkkupeitto syksyllä 2011. Maailmanennätystempauksen jälkeen pienet peitot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen mm. Ensi- ja turvakotien liitolle. Tämä on superhuippu juttu sen takia, että se yhdistää oman rakkaan harrastuksen sekä saa samalla tehtyä hyvää ja saa itselle rikkaita kokemuksia. En malta odottaa että kiertua starttaa ja saapuu Helsinkiin!

H&M kansainvälinen joulukampanja, jolla tuetaan UNICEFin vesiprojekteja. Tähän osallistuin ostaessani Hennesiltä sukkia. Ostin kylkiäisiksi UNICEFin vesiprojekti kampanjan tarroja joiden tuotolla rahoitetaan UNICEFin puhtaaseen veteen ja sanitaatioon liittyviä projekteja eri maissa. Helppoa ja heti tuli hyvä mieli - ja itselle jäi vielä muistoksi tarroja =)

I took part in a wonderful christmas blog challenge where I do my part for charity work.


(isoäidinneliö kuva on lainattu Novitan sivuilta)

Haastan kaikki bloggaajat mukaan haasteeseen vaikka joulu onkin jo ovella - vielä kerkeää mukaan tai jos ei ennätä enää ennen joulua niin osallistukaa joulun jälkeen ja jakakaa se tieto blogeissanne. Ei sillä ajankohdalla ole niin väliä, pääasia että tehdään yhdessä jotain hyvää! =)

1 comment:

  1. Mäkin osallistuin tohon Henkkiksen kampikseen. Tarran aattelin tunkasta tulevaan kalenteriini :)

    ReplyDelete

Related Posts with Thumbnails